Poro (Rangifer tarandus tarandus)

Poro on puolikesy eläin, joka muistuttaa elintavoiltaan ja rakenteeltaan kantamuotoaan tunturipeuraa. Hirvaan eli urosporon säkäkorkeus on noin 110 cm ja painoa on 90-180 kiloa. Vaatimen eli naarasporon säkäkorkeus on noin 90 cm ja paino tavallisesti 60-100 kiloa.

Poro on sopeutunut oivallisesti arktisiin oloihin

Sekä vaadin että hirvas kasvattavat vuosittain uusiutuvat täyteissarvet. Hirvieläinten naaraista vain porolla on sarvet, muiden lajien naaraat ovat sarvettomia. Hirvaat pudottavat sarvensa syksyllä kiima-ajan eli rykimän päätyttyä ja vaatimet keväällä vasottuaan. Sarvetonta poroa (erityisesti urosporoa) kutsutaan nulpoksi. Poron sarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta: se kasvaa kiivaimpaan kasvuaikaan kesällä jopa 2 cm vuorokaudessa.

Porot lumisateessa Kolarissa syksyllä 2009. Kuva: Tarja Konstig.

Poron sarvet vaikuttavat poron sosiaaliseen asemaan tokassa. Mikäli poro menettää sarvensa tai ne katkaistaan, poron asema heikkenee. Porot käyttävät sarviaan keskinäisessä nahistelussa, mutta varsinaisina aseina niitä käyttävät vain hirvaat rykimäajan kamppailuissa. Petoja vastaan poro yrittää puolustautua potkien.

Vasan sarvet alkavat kasvaa heti ensimmäisenä kesänä ja syksyllä sillä on useimmin noin 20 cm pituiset sarvipiikit. Poron ikää ei pysty arvioimaan pelkkien sarvien perusteella, mutta vanhetessa kunkin poron luontainen sarvenkoko pienenee. Tunturialueella sarvien muoto on leveämpi ja sarvet ovat väriltään vaaleat. Metsäalueilla sarvet ovat väriltään ruskeat ja erityisesti metsäpeuran mahonginruskeat sarvet ovat muodoltaan kapeat. Näin ne soveltuvat paremmin metsässä liikkumiseen.

Porojen väritys ja koko

Porojen väritys vaihtelee lähes mustasta aivan valkoiseen. Poroilla on kymmeniä väriin liittyviä nimityksiä. Esimerkiksi tumma poro on musikki, vaalea suivakko ja valkea valkko.

Porot ovat perinteisesti eronneet toisistaan poronhoitoalueen eri puolilla koon ja värin puolesta. T. I. Itkonen totesi jo 1916:

”Enontekiön poro on keskikokoista ehkä tavallista hieman pienempi, verrattain tumma… Valkeita ihan                           lumenkarvaisia tavataan paljon Kaarasjoella Norjassa ja eniten Venäjänlapissa, ns. ryssänvalkkoja.                                 Idässäpäin on rotu vieläkin vaaleampaa ja samalla kookkaampaa kuin lännessä”.

Pitkäjalkaisia ja kookkaampia poroja tavataan Kainuussa lähellä metsäpeurojen elinalueita. Todennäköisesti metsäpeurojen geeniainesta on siirtynyt poroihin risteytymisen seurauksena.

Poro lukuina

  • Pituus 150-210 cm saparosta turvan kärkeen
  • Saparo 10-15 cm
  • Korva 9-12 cm
  • Etujalka 55-56 cm
  • Vaatimen elinikä 18-20 vuotta.
  • Hirvaat elävät luonnossa yli 10-vuotiaaksi
  • Vastasyntynyt vasa painaa 4-6 kiloa

Liikkuminen lumessa

Poro on hyvin lumeen sopeutunut eli kinofiilinen eläin

Poro on pitkäjalkainen, nelivarpainen kasvissyöjä, joka on hyvin sopeutunut karuihin arktisiin olosuhteisiin. Poron sorkasta eli koparasta levittäytyvät varpaan kynnet ovat pitkät, leveät ja puolikaaren muotoiset. Pehmeässä lumessa poro ottaa tukea koko sorkan pituudelta ja liikkumista helpottavat koparasta levittäytyvät lisävarpaat. Niiden ansiosta poron pintapaine on seistessä vain 85−100 grammaa neliösenttimetrille. Suden pintapaine on 90−110 grammaa neliösenttimetrille ja hirvellä jopa 1200 grammaa neliösenttimetrille. Syvässä ja pehmeässä lumessa liikkuminen on hyvin raskasta, joten poro pyrkii välttämään upottavassa lumessa kahlaamista.

Poron keho on lämpimän turkin sisällä, mutta jalat ovat pakkasessa altiina kylmälle. Poron jalat pysyvät sulina tehokkaan verenkierron ja luuytimen ”öljyhapon” ansiosta. Jalkojen verenkiertoa tehostaa erikoistunut laskimo-valtimojärjestelmä, joka ottaa talteen verenkierron jalkoihin kuljettamaa lämpöä. Pakkasella poron jalkojen lämpötila on vain muutamia asteita plussan puolella. Poron jalkojen alaosan luuytimessä oleva öljyhappo toimii pakkasnesteen tavoin. Öljyhappon määrä kasvaa siirryttäessä jalan alosaan ja poron jalat välttyvät jäätymästä kovilla pakkasilla.

Poron sorkkien siroutta. Kuva: Helena Rännäli.

Poron turkki – erinomainen eriste

Poro on hyvin sopeutunut suuriin lämpötilanvaihteluihin. Kesähelteen ja talven paukkupakkasten välinen lämpötilaero on usein 70 Celsius-astetta. Siperiassa porot ovat sopeutuneet olosuhteisiin, joissa pakkasta voi talvella olla -70 Celsius-astetta ja kesällä paahtavaa hellettä +40 Celsius-astetta.

Vanha talvikarva irtoaa kesällä suurina tukkoina ja uusi talviturkki alkaa kasvaa elokuussa. Poron talvikarva on erittäin tiheä ja ilmalokerot tekevät turkista kevyen, mutta hyvin eristävän. Niinpä hyväkuntoinen poro selviää jopa -50 Celsius-asteen pakkasessa ilman tarvetta lämmöntuotannon tehostamiseen.

 

Poron jäykät peitinkarvat ovat keskeltä paksuja ja niiden sisällä on eristäviä ilmalokeroita. Aikuisella porolla voi olla 1700 karvaa neliösenttimetrillä ja karvapeitteen paksuus on 3−4 cm. Jokaista peitinkarvaa kohti on useita ilman liikkumista estäviä aluskarvoja. Oikein käsitelty porontalja tunnetaan laajasti erinomaisena eristeenä.

Eipä ihme, että porontalja on yhä edelleen suosittu ja lämmin makuualusta. Kosteutta hyvin kestävät, ilmakuivat porontaljat tekevät hyvin kauppansa. Solumuovisen alustan päälle laitettuna porontalja tarjoaa talviretkeilijälle edelleen verrattoman hyvän eristeen. Nukkujan upotessa karvapeitteen sisälle on yhtä hyvin lämmittävää mikroilmastoa vaikea saavuttaa muilla materiaaleilla.

Poron aistit

Poron ja metsäpeuran tärkeimpänä aistina pidetään hajuaistia. Hajuaistin merkitystä osoittaa poron kyky haistaa jäkälän olemassaolo lähes metrisen hangen läpi. Poro ei ala kaivaa, mikäli hajuaisti ei anna viitteitä ravinnon löytymisestä. Järven jäältä tuskin löytää merkkejä poron kaivuukuopista.

Muiden märehtijöiden tapaan poro erottaa heikosti värejä, mutta tummuuserot se näkee hyvin. Porojen paetessaan pystyyn nostamat hännät muodostavat valkoisen peräpeilin, jota muut porot seuraavat ja tokka pysyy koossa.

Poro vauhdissa häntä pystyssä. Kuva: Sonja Kyrönniemi.

Poron silmä on sopeutunut vuodenaikoihin ja silmässä olevan valoa heijastavan kerroksen (tapetum lucidium) väri sekä valoherkkyys muuttuvat vuodenaikojen mukana. Kesällä kerros on kullankeltainen ja talvella syvän sininen, jolloin poron kyky nähdä hämärässä paranee (Nieminen 2014).