Kesällä kasvetaan
”Kesällä kasvetaan, talvella säästetään”
Kesä on porolle kasvun ja yltäkylläisyyden aikaa. Kevätkesällä syntyneet vasat liikkuvat hennoilla koivillaan ketterästi emänsä perässä. Alkukesän vihanta kasvillisuus tarjoaa poroille runsaasti ravintoa. Erityisen suosittua ravintoa ovat tupasvillan maasta työntyvät kukinnot, joita poromiehet sanovat mustapäiksi (Helle 1982). Myös erilaiset sarat (Carex) ovat suosittua alkukesän herkkua.
Kaikkiaan poron käyttämiä ravintokasveja on yli 350, joista tärkeimpiä lajeja on yli 100. Kesällä poro syö muun muassa erilaisia putkilokasveja, joista väinönputki (Angelica archangelica) on mieluisin (Kortesalmi 2008). Soilta porot etsivät raatetta, järvikortetta ja suokurjenjalkaa. Metsäalueilta haetaan muun muassa lehtipuiden lehtiä, maitohorsmaa, kultapiiskua ja metsälauhaa.
Toisin kuin hirvi, poro ei syö havupuiden taimia tai vuosikasvaimia. Poron laiduntava vaikutus rajoittuu näin vain lehtipuihin. Myöskään vaivaiskoivu ei porolle maistu. Tunturialueilla porot syövät tunturikoivun lehtiä ja viihtyvät viimeisillä lumenviipymälaikuilla, joiden reunoilla on uutta vihantaa kasvillisuutta ja lumi viilentää.
Räkkä on porolle rasitus
Kesä-heinäkuussa alkava räkkä- eli hyönteisaika on porolle rasittava kausi. Räkällä tarkoitetaan lentäviä vertaimeviä hyönteisiä eli sääskiä, mäkäröitä, paarmoja ja polttiaisia sekä kahta poroa vaivaavaa loiskärpästä: kurmua ja saulakkaa (Helle 1982). Räkän alettua porot kokoontuvat tokkiin aukeille ja tuulisille alueille, kuten soille tai tunturiin, toisinaan myös teille, jolloin yksittäinen poro pääsee vähemmällä. Lämpimänä päivänä hiekkakuopassa makoilevan poron lämpö- ja hiilidioksidijälki nousee ilmavirtausten mukana korkealle yläilmoihin, jolloin vertaimevät hyönteiset eivät löydä uhriaan.
Räkkä on paimenista tehokkain
Poromiehiä räkkä auttaa porojen kokoamisessa vasanmerkintään. Helle ei helli poroa. Poro kestää paremmin kylmää säätä kuin hellettä. Porolle viileä ja sateinen alku- ja keskikesä onkin hyvin mieluinen: räkän kokonaiskesto jää lyhyemmäksi ja aikaa ruokailuun on enemmän. Lisäksi kasvillisuus säilyy pidempään vehreänä. Hellekesänä erityisesti vasat ovat kovilla. Karvapeitteen suojaa vaille jäävät alueet, kuten silmien ympäristö, ovat jatkuvasti alttiina verenimijöiden hyökkäyksille. Helteellä porot juoksevat rauhattomasti paikasta toiseen ja ruokailuaika jää lyhyeksi. Vasat voivat kärsiä räkän seurauksena anemiasta, joka pitkään kestäessään voi lisätä vasakuolleisuutta.
Karvanvaihto eli karvanluonti
Kesällä porojen paksu talvikarva vaihtuu kesäkarvaan. Talvikarva irtoaa suurina tukkoina paljastaen altaan kauniin sileän kesäkarvan. Karvaansa vaihtavat porot näyttävät takkuisen rähjäisiltä, mutta karvanvaihto on normaali, lajille ominainen tapahtuma. Paksumpi suojaava talvikarva alkaa kasvaa jälleen elokuussa.
Vaikka poro vaihtaa turkin kesällä ohuempaan, pitkät hellejaksot erityisesti alkukesällä ovat poroille rasittavia. Porolla ei ole hikirauhasia, joten ylimääräinen lämpö on haihdutettava pääosin suun kautta.
Poronsarvi − luunkasvua maailmanennätyslukemin
Sekä uros että naarasporoille kasvavat vuosittain uudet sarvet. Vuorokaudessa jopa kaksi senttimetriä kasvavat sarvet ovat maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Uutta luuta voi muodostua sarveen yli 100 grammaa vuorokaudessa.
Kesällä kasvavat sarvet ovat aluksi pehmeät ja nahan peittämät. Poro keloo nahan pois sarvista myöhemmin syksyllä. Hirvaat käyttävät sarviaan rykimä- eli kiima-aikana urosten välisissä kamppailuissa ja vaatimet puolestaan hyötyvät talvella sarvistaan kaivuukuoppien omistuksesta oteltaessa.
