Palaa edelliselle sivulle

Marja Anttosen kirjoittama artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2011

Porotalous ja muu maankäyttö: tarkastelussa turvetuotanto

Poronhoitoalueella on parhaillaan käynnissä tai suunnitteilla lukuisia maankäyttöhankkeita. Näitä ovat mm. uudet kaivoshankkeet ja kaivosten laajennukset, tuulipuistot sekä turvetuotantoalueet. Myös tekoallashankkeita on jälleen nostettu keskusteluun. Tässä juttusarjassa käsitellään maankäyttöhankkeiden vaikutuksia porotalouteen kolmessa osassa: turvetuotanto, kaivokset ja tuulivoimahankkeet.

hukkuneet_poronvasat

Nämä viisi jo isokokoista merkkivasaa löytyivät Kiiminki-Kollajan alueella sijaitsevalta Vartasuo-Hoikkasuon turvetuotantoalueelta samasta ojasta syyskesällä 2010. Kuva Mikko Vehkaoja.

Maankäyttöhankkeilla on niiden luonteesta riippuen hieman erityyppisiä vaikutuksia poroelinkeinoon. Toisaalta on mahdollista nimetä myös yleisiä vaikutuksia, jotka esiintyvät useimmissa tapauksissa. Uudet maankäyttöhankkeet vähentävät porolaidunten määrää sekä pirstovat laitumia ja poroelinkeinon toiminnallisia alueita. Suorien menetysten lisäksi syntyy myös välillisiä laidunmenetyksiä esimerkiksi kun porojen laidunnus häiriintyy tai kun maankäyttöhankkeen vuoksi syntyy katvealueita, joita ei voida enää hyödyntää laitumina. Poroelinkeinon toiminnalliseen kokonaisuuteen kuuluu myös poronhoidon kannalta tärkeitä rakenteita, kuten erotusaita-alueita, kämppiä, paimentopaikkoja, laidunkierto- ja esteaitoja. Muun maankäytön myötä rakennelmien käyttötarkoitus tai merkitys voidaan menettää. Nämä ja muut vaikutukset heikentävät elinkeinon kannattavuutta menetysten (mm. teuraspainot, vasaprosentit) ja kohonneiden kustannusten (ruokinta, työmäärä ym.) myötä.

Turvetuotannon vaikutuksia – esimerkkinä Isosydänmaa

Isosydänmaan paliskunta sijaitsee Simon, Ranuan ja Tervolan kuntien alueilla. Paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä on 2 000 ja sen maa-ala on 2 286 km². Paliskunnan alueella on joko toiminnassa tai valmisteilla yhteensä 17 turvetuotantoaluetta. Ensimmäiset 1970-luvulla käyttöön otetut alueet ovat hiljalleen poistumassa käytöstä. Yhteensä alueella on soita turvetuotannossa yli 7 000 hehtaaria, mikä tarkoittaa yli kolmea prosenttia paliskunnan kokonaispinta-alasta. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella eniten pinta-alaa kaiken muun maankäytön (taajamat, tiet ym.) alle on RKTL:n talvilaiduninventoinnin mukaan menetetty Muonion paliskunnassa, noin 1,9 % maa-alasta.

Tähän saakka Isosydänmaan paliskunta ei ole poroisäntä Hannu Krupulan mukaan vastustanut turvetuotantoa, sillä paliskunnan kesälaitumet ovat toistaiseksi olleet riittävät. Uusiin turvetuotantohankkeisiin paliskunta kuitenkin suhtautuu kielteisesti niiden aiheuttamien vaikutusten vuoksi. Turvetuotantoon tyypillisesti liittyvä kysymys on se, että uusia alueita perustettaessa kenelläkään ei tunnu olevan tarkkaa kokonaiskuvaa tuotannon laajuudesta esimerkiksi paliskunnittain. Muun muassa YVA-menettelyissä katsotaan vain yksittäisten toimijoiden yksittäisiä alueita, ei kaikkien tuotantoalueiden yhteen laskettuja vaikutuksia. Näin ollen hankkeiden yhteisvaikutukset voivat pikkuhiljaa koitua paliskunnalle kohtuuttomiksi.

Suot ovat yksi merkittävimmistä luontotyypeistä poronhoidon näkökulmasta, sillä ne ovat keskeisiä porojen kesälaitumia ja vasomisalueita. Rehevillä suotyypeillä on poroille runsaasti ravintoa ja avoimina alueina ne ovat tuulisia, eli porot kertyvät niille räkkäsuojaan. Räkkäaikana jopa 80 % Isosydänmaan paliskunnan kesäkarjasta hakeutuukin turvetuotantoon otetuille alueille.

Syvästä liejuisesta ojasta on aikuisenkin poron vaikea päästä ylös, saati pienen vasan. Kuva Mikko Vehkaoja.

Turvetuotantoalueilla on tyypillisesti syvät, jyrkkäreunaiset ojat, joissa veden pinta on korkealla, eivätkä aikuisenkaan poron jalat yllä liejun läpi pohjaan. Ojat risteävät porojen kulkureittejä. Ojiin pudonneiden porojen, etenkin pienten vasojen, on vaikea päästä niistä pois. Hukkuneiden määrää on kuitenkin Krupulan mukaan mahdotonta arvioida, sillä myös pedot ovat viimevuosina verottaneet paliskunnan porokarjaa aiempaa enemmän. Poroja ei löydetä ojista, ellei esimerkiksi urakoitsija satu huomaamaan asiaa.

– Vain ojien laskupäissä oleviin sihteihin kertyneet luut antavat hukkuneista jonkinlaisen käsityksen, Krupula toteaa.
Turvetuotantoalueilla menetetyistä poroista ei makseta korvauksia. Turvetuotantoa harjoittavat yhtiöt eivät ole korvanneet paliskunnalle myöskään laidunten menetyksiä. Esimerkiksi paliskunnan alueelle suunnitteilla olevan Suhangon kaivoksen kanssa paliskunnalla on sopimus, johon he ovat tyytyväisiä. Mikäli kaivos perustetaan, on vuotuiseksi sovittu korvaus paliskunnan näkemyksen mukaan oikeudenmukainen. Turvetuotannossa alueita on kuitenkin moninkertainen määrä mahdolliseen kaivokseen nähden.

Turvetuotannon aiheuttamista ongelmista suurimpia on alueen jälkikäyttö. Näin on etenkin, jos alue myydään porojen laidunnuksen estävään toimintaan, kuten viljelyskäyttöön. Tällöin elinkeinon kokemat laidunmaiden ja vasomisalueiden menetykset jäävät pysyviksi. Paliskunnalle voi myös uuden käyttötarkoituksen myötä syntyä velvoite alueen aitaamiseen. Tämä tuo potentiaalisesti yhä suurempia kustannuksia jatkossa, kun alueita alkaa poistua käytöstä enenevissä määrin. Isosydänmaan paliskunnan mielestä turvetuotantoyhtiön tuleekin ottaa vastuu myös jälkikäytön seurauksista, eikä vain myydä aluetta eniten tarjoavalle.

Turvetuotantoalueilla ojan profiili on jyrkkä ja syvyys voi lähennellä kahta metriä. Kylmä pohjavesi kangistaa poron nopeasti. Kuva Mikko Vehkaoja.

Poronhoitolain 53 § asettaa neuvotteluvelvollisuuden: ”Suunnitellessaan valtion maita koskevia, poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia toimenpiteitä valtion viranomaisten on neuvoteltava asianomaisen paliskunnan edustajien kanssa.” Toistaiseksi neuvottelukäytäntöä ei voida pitää kaikilta osin toimivana, ainakaan Isosydänmaan kokemusten mukaan, sillä vuonna 2006 Metsähallitus myi VAPO:lle valtion mailla sijaitsevan suon turvetuotantoalueeksi neuvottelematta paliskunnan kanssa. Asiassa toimittiin siten vastoin poronhoitolakia. Paliskunta katsookin käytännön olevan sellainen, että hankkeet jyrätään läpi suuremman oikeudella, ottamatta porotaloutta lainkaan huomioon. Lakiteitse oikeuksiaan voisi lähteä peräämään, mutta pienen elinkeinon mahdollisuudet valtiota vastaan tuntuvat vähäisiltä ja oikeustie raskaalta oman leipätyön ohessa kuljettavaksi.

Tulevaisuus

Maa- ja metsätalousministeriön soiden käyttöä pohtineen työryhmän ehdotukset julkaistiin hiljattain. Siellä linjattiin, että turvetuotanto ohjataan ojitetuille ja luonnontilansa menettäneille soille, eli uusia luonnontilaisia soita ei otettaisi enää käyttöön. Lisäksi työryhmä ohjaisi turvetuotantoa Lapin ulkopuolelle. Esitysten mukaan turvetuotantoon voidaan jatkossa varata suoalueita Lapista ainoastaan yhteiskunnallisesti pakottavista syistä. Tämä olisi lupaava kehityssuunta osalle poronhoitoaluetta, ja luonnontilaisten soiden osalta koko poronhoitoalueelle. Nähtäväksi jää, miten työryhmän ehdotukset toteutuvat ja onko niistä lopulta poroelinkeinon kaipaamaa hyötyä.

Turvetuotannon jälkikäytöstä määräämisen mahdollisuutta esimerkiksi kaavamääräyksissä tai ympäristöluvassa tulee tutkia. Kaavoissa alueen maankäyttöä ja käytön vaikutuksia poroelinkeinoon voidaan myös tarkastella laajemmin kuin YVA-menettelyissä. Näiden asioiden huomioiminen esimerkiksi parhaillaan vireillä olevassa Länsi-Lapin maakuntakaavassa olisi tärkeä askel oikeaan suuntaan.