Poroa ravintoloissa
Poroa tarjoillaan ympäri Suomen monissa ravintoloissa. Pääsääntöisesti kokemukset poroannoksista ovat olleet hyvin positiivisia, joten suosittelemme pororuokien kokeilua lähtökohtaisesti missä tahansa ravintolassa.
Ruokailemme silloin tällöin eri puolilla maata testaillen satunnaisesti vastaan tulevia pororuokia. Saamme aiheesta myös palautetta ja kiitostakin, vaikka ansio hyvästä annoksesta kuuluu toki aina lihan tuottajan lisäksi asianosaiselle ravintolalle ja annoksen valmistajalle siellä.
Saamme usein tiedusteluja, mihin kannattaa mennä syömään poroa tai viedä vieraita syömään poroa. Niinpä olemme koonneet tälle sivustolle sellaisia pororuokaa tarjoavia ravintoloita, joissa olemme asiakkaina tai vieraina asioineet ja jotka olemme kokemuksen kautta erinomaisiksi todenneet.
Listamme ei ole kaikenkattava, joten löydät varmasti erinomaisia ravintoloita ja poroannoksia myös muualta. Listoja ja paikkakuntia päivitetään sitä mukaa kun uusia erinomaisuuksia osuu kohdallemme tai meille niistä raportoidaan. Kuulemme mieluusti myös sinun kokemuksistasi!
Yhteydenotot: porotalousneuvojat