Poron talvi on lunta ja kaivosta

Pohjoisen talveen kuuluu pitkä pimeä jakso eli kaamos. Keskitalvella aurinko ei nouse pohjoisimmassa Lapissa lainkaan taivaanrannan yläpuolelle. Pisin kaamosaika on Utsjoella, missä kaamos alkaa marraskuun lopussa ja jatkuu tammikuun puoliväliin. Yhdessä paksun lumipeitteen ja kovan pakkasen kanssa kaamos on porolle vaativa ajanjakso. Talven aikana poro menettää luonnonlaitumella 10−20 prosenttia syksyisestä painostaan, vaikeina talvina jopa 40 prosenttia. Talvisen ravinnon laatu ja saatavuus sekä kesäkaudella kerätty rasvavarasto ovat poron selviytymisen kannalta ratkaisevat tekijät.

Poro ahertaa kaivoksellaan seitsemän kuukautta vuodessa, vähintään kahdeksan tuntia päivässä

(Timo Helle)

Lumen alle jäävä ravinto muuttuu vaikeasti saavutettavaksi erityisesti silloin, kun lumeen muodostuu suojakelin jälkeen kovia jääkerroksia. Nykyisin porojen hyvinvoinnista kuitenkin huolehditaan lisäruokkimalla niitä sydäntalvella silloin, kun ravinnonsaanti on vaikeinta. Näin varmistetaan porojen selviytyminen hyväkuntoisina läpi vaikeimpienkin talvien, estetään nälkiintyminen ja turvataan tulevan kevään vasatuotto.

Porot kaivoksella. Kuva: Timo Helle.

Poro ruokailee kaivoksella eli kiekerössä

Poro ja peura ovat ainoat suurikokoiset kasvissyöjät, jotka pystyvät hyödyntämään pääasiallisena ravintonaan jäkälää. Poro kaivaa koparoillaan jäkälää sujuvasti paksunkin lumen alta. Poro syö talvella myös varpuja, heinää ja luppoa. Talvisena lisäravintona poroille annetaan muun muassa heinää, lehtikerppuja ja porolle tarkoitettua täysrehua, joka ei sisällä soijaa. Samoilla eväillä hoidetaan talvisin myös Suomen luonnossa elävän riistan ruokinta.

Poro paikantaa jäkälän hangen alta hyvän hajuaistinsa avulla. Pehmeän lumen aikana hangessa näkyy pyöreitä poronturvan painalluksia poron haistellessa ravintoa lumen alta. Mikäli hangen läpi ei kantaudu riittävän lupaavaa tuoksua, ei poro ala kaivaa, vaan jatkaa etsintää.

Poron lumeen kaivamaa kuoppaa kutsutaan kaivokseksi (kiekerö). Aluksi poro viskoo lumen ylös kuopasta. Paksussa lumessa poro pyrkii jatkamaan samaa kaivosta kuoppaa laajentaen. Näin kaivaminen on kevyempää, koska lunta ei tarvitse nostaa kuopasta pois. Kaivoksesta syntyy pitkulaisia käytäviä hankeen. Todella paksun lumen aikana erityisesti vasat voivat kaivautua pitkin hangen sisällä olevia käytäviä.

Kevättalvella hangen kovettuessa jäkälän kaivaminen vaikeutuu. Tälöin porot siirtyvät syömään luppoa tai nousevat ylemmäs tunturille.

Vaatimet hyötyvät sarvistaan talvella

Vaatimen sarvet ovat tärkeä osa porojen talvista ravintokäyttäytymistä. Syksyllä urosporot eli hirvaat käyttävät sarvia valta-asemansa hankintaan ja ylläpitämiseen kiima- eli rykimäaikana. Rykimän jälkeen hirvaiden sarvet putoavat. Sen sijaan kantavat vaatimet säilyttävät sarvensa yli talven. Ravinnon saatavuuden kannalta kriittisenä aikana huhti-toukokuussa kantavat vaatimet ovat ainoita sarvellisia täysikasvuisia poroja.

Vaatimet hyötyvät sarvistaan ravintokilpailussa pystyessään puolustamaan ja valtaamaan kaivoksia muilta poroilta. Kooltaan suuremmat, mutta sarvettomat hirvaat joutuvat väistymään syrjään kaivoksella. Vaadin saattaa jopa odottaa kilpailijan saavan kaivoksen valmiiksi, jotta sen jälkeen voi ajaa toisen poron pois kuopasta. Evoluution näkökulmasta asia on hyvin perusteltu. Vaadin turvaa samalla kolmen poron elämän jatkumista: oma syntymätön vasa, vaadinta seuraava edellisen kesän vasa ja emo itse.

 

Porot talvella tunturissa. Kuva: Maaren Angeli

Jäkälä on suosituin, mutta ei yksinomainen talviravinto

Talvella ravintoa on helpompi löytää esimerkiksi avoimilta vähälumisilta tunturiharjanteilta. Jäkälä ja kevättalvella luppo ovat Fennoskandiassa poron talvisen ravinnon perusta, mutta porot pystyvät hyödyntämään myös muuta löytyvää kasvillisuutta. Esimerkiksi Huippuvuorilla elävällä huippuvuortenpeuralla (Rangifer tarandus platyrhynchus) on tarjolla äärimmäisen niukasti jäkälää. Eteläiselle pallonpuoliskolle Etelä-Georgian saarelle 1900-luvun alussa viedyillä norjalaisilla poroille ei ollut lainkaan jäkäläravintoa. Etelä-Georgian porot elivät yli talven käyttäen ravintona heinäkasveja, kuten nurmikoita (Poa). Samoin Alaskassa elävät karibut tulevat toimeen ilman jäkälälaitumia.

Porot selviävät yli talven tarvittaessa ilman jäkälää. Mikäli jäkälää on saatavissa, niin se on porolle suosituin, mutta ei yksinomainen talviravinto. Poro täydentää jäkäläravintoa lumen alta kaivamillaan ruoho- ja varpukasveilla sekä puista nyhtämällään naavalla eli lupolla tai tuulisten päivien puista pudottamalla lupposadannalla. Vanhojen luppometsien väheneminen hakkuiden myötä on heikentänyt porojen talvista ravinnonsaantia merkittävästi.

 

Porojen ruokinnasta