Ahma (Gulo gulo)

Ahma tappaa poroja ympäri vuoden. Tehokkaimmin se saalistaa kevättalvella. Ahmalle suotuisissa luonnonoloissa yksittäinen ahma voi raadella yhden yön aikana toista kymmentä poroa. Tyypillisesti ahma puree poroa niskaan, vie elävältä porolta kielen ja jättää poron kitumaan liikuntakyvyttömänä paikalleen. Näin ahma pitää huolta ruoan saatavuudesta saalistusolosuhteiden heikentymisen varalta, eli kerää itselleen ja poikueilleen lihavarastoja pahan päivän varalle.

Ahma Gulo gulo. Kuva Per Harald Olsen

Ahma liikkuu erittäin laajoilla alueilla. Määrällisesti eniten ahmavahinkoja tapahtuu Tunturi-Lapin alueella. Vahinkomäärät ovat kasvaneet 2010-luvulla erityisesti Norjan ja Venäjän vastaisilla rajoilla sijaitsevissa paliskunnissa.

Tilastograafi ahman tappamana löydetyistä poroista paliskunnittain 2015-2022. Vahinkomäärät ovat suurimpia pohjoisissa tunturipaliskunnissa.

 

Ahmakannan hoitosuunnitelma

MMM 19.6.2014 – suomeksi (PDF 551 kt)

Taustajulkaisu (PDF 1 576 kt)

Ahma varastoi elävänä

Ahman raatelema poro ei pääse liikkumaan, mutta voi säilyä hengissä eli tuoreena ja sulana ahman ravintona useita vuorokausia. Katso Vimeo-video, kuvaaja Aslak Paltto.

Ahman jäljillä Käsivarressa

Tuomas I. Palojärven matkassa ahman jäljillä Enontekiön Palojärvellä.