Porolaidunnus ja tunturiluonto

Poro (Rangifer tarandus tarandus) on tunturipeuran kesytetty muoto. Poro poikkeaa niin vähän villistä kantamuodostaan, ettei sitä pidetä omana alalajinaan. Pitkän historiansa ansiosta poro kuuluu Suomen kotimaiseen eläimistöön ja sillä on tunturiluonnossa selkeä erityisrooli. Tunturikasvimme ovat olleet vuosituhansia tiiviissä vuorovaikutuksessa juuri tunturipeuran – poron villin kantamuodon – kanssa, ne ovat sopeutuneet kestämään nimenomaan tämän kasvinsyöjän vaikutusta ja hyötymään siitä.

Karussa tunturiluonnossa voimakas laidunnuspaine kuuluu luonnontilaan. Tunturin ja tundran kasvit ovat sopeutuneet sekä suurten sopulivuosien aiheuttamaan myllerrykseen, että porojen laidunnukseen. Moni tunturikasvi onkin riippuvainen siemenellisestä lisääntymisestä ja tarvitsee siksi maata peittävän sammalikon ja kuntan ajoittaista rikkoontumista.
Tunturiluonto on kasvien kannalta heterogeeninen ympäristö, ja Suomen Lapissa vain harvat Käsivarren luoteiskulman huiput yltävät niin sanottuun jäätikkö- ja rakkavyöhykkeeseen. Suomen Lapin tunturien vallitsevina biotooppeina ovat laidunnusta hyvin sietävien kasvien dominoimat tunturikankaat ja -niityt.

Kuva: Lauri ja Tarja Oksanen

Poron kesälaidunnus ylläpitää avoimia kasvupaikkoja, jotka toimivat elinympäristönä tunturien tyypillisille kasveille ja eläimille. Ravinteisilla kasvupaikoilla kesälaidunnus ylläpitää suurempaa monimuotoisuutta. Avoimet tunturiylängöt myös heijastavat enemmän auringon valoa takaisin avaruuteen, mikä estää valoenergiaa muuttumasta lämmöksi. Näin laidunnus osaltaan myös hillitsee tunturialueiden lämpenemistä.

Ilmastonmuutos ja tunturikasvillisuus

Lämpenevä ilmasto on saattanut Suomen tunturiluonnon erittäin uhanalaiseen tilaan. Tunturimme ovat matalia, joten valtaosa Suomen Lapin tuntureiden ja tunturiylänköjen pinta-alasta on vain muutamia kymmeniä metrejä ilmastollisen metsänrajan yläpuolella – jos enää sitäkään, ilmastollinen metsänraja hivuttautuu ylemmäs.

Nykyisellä intensiteetillä oleva porojen kesälaidunnus kuitenkin torjuu tunturikoivujen, kookkaiden pensaiden ja ruohojen etenemisen tunturiin ja siten hillitsee ilmastonmuutoksen aiheuttaman luontokadon toteutumista Suomen tunturiseuduilla. Tunturien pensastuminen on pysynyt aisoissa. Metsänraja on pikemminkin taantunut kuin edennyt ja tunturien matalakasvuiset, kilpailuherkät lajit ovat säilyttäneet asemansa.

Kuva: Lauri ja Tarja Oksanen

Poron nykyinen kesälaidunnus estää samalla tehokkaasti tunturikoivikkojen uudistumisen tunturi- ja hallamittarituhojen jälkeen. Tuhoutunut tunturikoivikko muuttuu sekundääriseksi tunturiksi. Vastaavia muutoksia on tapahtunut kaikilla porojen kesälaiduntamilla alueilla, myös laajoilla alueilla Norjan rannikolla.

Suomen Lapissa sekundäärisen tunturin laajeneminen on tapahtunut vaiheittain kesälaidunnuksen ja tunturimittarin massaesiintymisten seurauksena vuoden 1852 valtakuntien välisen rajasulun jälkeen, mistä johtuen esimerkiksi Utsjokilaakson ja Tenon välinen ylänkö on suurelta osin vanhaa sekundääritunturia. Pohjois-Norjan kesälaitumilla, esimerkiksi Sievjun saarella Alattionvuonon suulla, porolaidunnettu sekundääritunturi ulottuu rantaan asti. Vain jyrkkien harjanteiden eristämä laakso todistaa ilmastollisen metsänrajan olevan noin neljässä sadassa metrissä.

Tunturin ”sekundääristä” luonnetta ei näillä alueilla kuitenkaan huomaa muusta kuin siellä täällä kasvavista tunturikoivuista. Maa on tyypillisen tunturikasvillisuuden peitossa.

Porolaidunnus ilmastotyönä

Harvinaisten tunturikasvien hyötyminen porolaidunnuksesta on selkeä hyötyvaikutus kasvillisuuden näkökulmasta. Toinen on avoimen tunturin vaikutus alueen heijastuskertoimelle. Enontekiön ja Kautokeinon rajalla sijaitsevan Jávrisduottarin ylängön suomenpuolinen, kesälaidunnuksen avoimena pitämä osa heijastaa tehokkaasti kevättalvista auringonvaloa takaisin avaruuteen, kun taas Norjan puolella, missä ”risuouta” on edennyt, huomattavasti suurempi osa sisään tulevasta säteilyenergiasta muuttuu lämmöksi. Tunturin ja tundran metsittyminen tuottaisi valtavasti lisää lämpöenergiaa ja kiihdyttäisi maapallon lämpenemistä.

Kolmas porolaidunnuksen hyötyvaikutus liittyy hiilitaseeseen. Pohjoisten ekosysteeminen – sekä tunturin että pohjoisten metsien – hiilivaranto on ensisijaisesti maaperässä. Tunturin metsittymisen vaikutukset näihin hiilivarastoihin ovat viimeisen vuosikymmenen ajan olleet tutkijayhteisön kiinnostuksen kohteena useissa eri maissa. Joillain alueilla puiden sienijuuret kiihdyttävät hajotustoimintaa, ja näin ollen tundran metsittyessä suuri osa maaperän hiilivarannosta voisi vapautua hiilidioksidina ilmakehään. Metsittymisen vaikutus kuitenkin vaihtelee alueellisesti riippuen paikallisesta kasviyhteisöstä ja mikrobiyhteisön hajotuskyvystä. Toisilla alueilla metsämaaperä saattaa myös pidättää tunturikankaita enemmän hiiltä. Metsittymisen seurauksista ja seurausten taustalla vaikuttavista mekanismeista tarvitaan nopeasti lisää tietoa.

Porolaidunnus on kuitenkin keskeinen osa tunturien säilyttämistä tuntureina ilmaston muuttuessa.  Monenlaiset laidunkäytännöt Suomen tuntureilla saattavat myös suojata ilmastonmuutoksen tuomaa luonnon yksipuolistumista vastaan, sillä paikalliset laidunnuskäytännöt yhdistettynä eroihin kallioperässä ja kosteusoloissa muokannevat lämpenemisen seurauksia heterogeenisemmiksi.

Lisätietoja

Tutkimustietoa -sivulla

Tunturit, laidunnus ja kukat: Näköaloja Jotunheimilta pohjoiskalotille. Lauri Oksanen.
Poromies-lehti 3/2019.

Poron vaikutus tunturiluontoon. Lauri Oksanen.
Poromies-lehti 6/2018.

Kesälaidunnus ei ole ylilaidunnusta. Lauri Oksanen.
Poromies-lehti 3/2019.

Tunturit ovat poronhoidon kulttuurimaisemaa. Sanna Hast, Lauri Oksanen, Stark Sari ja Kolari Tiina.
Helsingin Sanomat 1.10.2023.

Poroja tarvitaan tunturiluonnon suojelussa. Lauri Oksanen ja Sanna Hast.
Helsingin Sanomat 25.10.2023.