Turvetuotanto

Suot ovat keskeisiä porojen kesälaitumia ja vasomisalueita. Rehevillä suotyypeillä on runsaasti ravintoa. Avoimina ja tuulisina alueina ne houkuttelevat poroja etsimään suojaa räkältä.

Turvetuotantoalueille kaivetaan tyypillisesti syvät, jyrkkäreunaiset ojat, joiden vedenpinta nousee korkealle. Ojissa aikuisen poron jalat eivät yllä liejun läpi pohjaan, vasasta puhumattakaan. Porojen kulkureittejä halkoviin ojiin pudonneiden porojen on usein vaikeaa tai mahdotonta päästä ojasta pois. Erityisesti vasoja hukkuu turvetuotantoalueiden ojiin.

Turvesuon jyrkkäreunainen ja vaarallinen oja

Turvetuotantoa suunniteltaessa asianosaisen paliskunnan mukana olo on ensiarvoisen tärkeää projektin alkuvaiheista lähtien. Poroille koituvia vahinkoja tulee pyrkiä estämään luiskaamalla ojat riittävän lyhyin välein. Tapauskohtaisesti myös tuotantoalueen aitaaminen voi olla tarpeen. Aitaamisen tarpeesta ja vaikutuksista on aina aiheellista keskustella asianosaisen paliskunnan kanssa.

Turvetuotantoalueiden jälkikäyttöä ohjataan kaavoituksen ja muun maankäytön suunnittelun keinoin siten, ettei siitä aiheudu lisähaittaa poronhoidolle. Turvetuotannosta poistuneet alueet tulee ensisijaisesti palauttaa luonnontilaan, eli ennallistaa. Muuhun tarkoitukseen otettavien alueiden käytöstä ei saa aiheutua paliskunnalle kustannuksia tai pysyviä aluemenetyksiä.

Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö maatalousmaana ei sovellu poronhoitoalueelle, sillä se voisi aiheuttaa kohtuuttomia aitaamisvelvoitteita ja kustannuksia asianosaiselle paliskunnalle.